
Läskiaktivismi ja kehopositiivisuus haastavat mittaamisen
Lähteestä Ihmisen mittaJulkaistu 4.6.2026

Lähteestä Ihmisen mittaJulkaistu 4.6.2026
Jaksossa "Läskiaktivismi ja kehopositiivisuus haastavat jatkuvaa mittaamista" vieraana ovat läskiaktivisti Raisa Omaheimo ja tutkija Anna Puhakka. He käsittelevät, kuinka jatkuva mittaaminen ja kehojen arviointi vaikuttavat ihmisten asenteisiin ja heidän kykyynsä hyväksyä erilaisia kehoja. Jakso…
Keskustelua läskiaktivismista ja kehopositiivisuudesta.
Jatkuvan mittaamisen ja arvioivan katseen alla voi olla vaikea suhtautua erilaisiin kehoihin neutraalisti. Suhtautuminen on yhä vihamielistä ja monessa paikassa syrjivää. Lisäksi somesta nousee sairaalloista laihuutta ihannoivia skinny- ja rib flare -trendejä. Jakson vieraat läskiaktivisti Raisa Omaheimo ja tutkija Anna Puhakka Jyväskylän yliopistosta tietävät, että asenteissa riittää korjattavaa. He arvioivat, että läskiaktivismi ja kehopositiivisuusliike ovat aikaansaaneet sen, että yhä useampi lihava ihminen on saanut puhetilaa julkisuudessa. Myös mediakuvasto on monipuolistunut ja esimerkiksi terveydenhuollossa puhetavat ovat muuttuneet lihavia ihmisiä kunnioittavimmiksi. Oman kehon hyväksyminen on avain hyvinvointiin. Kyse ei ole lihavuuden ihannoinnista. Kalle Talonen haastattelee.