
Aapo Kilpeläinen – Näin rakennat itsellesi voittavan mielen
Lähteestä Väkevä elämä - Viisaampi mieli, vahvempi keho
Julkaistu 19.5.2026

Lähteestä Väkevä elämä - Viisaampi mieli, vahvempi keho
Julkaistu 19.5.2026
Mitä jos voittava mieli ei tarkoita jatkuvaa tsemppiä, raudanlujaa itsekuria tai sitä, että aina huvittaa? Entä jos se tarkoittaakin kykyä tehdä oikeita asioita myös silloin, kun väsyttää, jännittää, ärsyttää tai sohva kutsuu kuin magneetti?Tässä Väkevä elämä -jaksossa puhumme voittavasta mielestä. Siitä, miten ihminen voi oppia toimimaan omien tavoitteiden ja arvojen suuntaisesti myös silloin, kun mieli keksii 15 syytä jäädä paikoilleen.Jaksossa pureudutaan itsetuntemukseen, itsereflektioon, tunteiden kannatteluun, periksiantamattomuuteen ja siihen, miksi pelkkä tieto ei yleensä vielä muuta mitään. Aika usein oivallus syntyy vasta sitten, kun uskaltaa kokeilla, tehdä ja huomata, että eihän tässä taivas pudonnutkaan niskaan.Puhumme myös aloittamisen kitkasta, mukavuusalueen reunasta, epäonnistumisten käsittelystä ja siitä, miksi elämän ei tarvitse tuntua koko ajan kasin tai ysin arvoiselta, jotta asioita voi tehdä hyvin. Mukana on myös huippu-urheilun maailmasta kovia esimerkkejä siitä, miten oma fokus, vireystilan säätely ja tunteiden kanssa toimiminen voivat ratkaista isossa paikassa enemmän kuin pelkkä fyysinen kunto.Jaksossa vieraana kanssani keskustelemassa psykologi, psykoterapeutti ja urheilupsykologian huippuosaaja Aapo Kilpeläinen.LinkitOptimal Performance- Hyvinvointiluennot ja verkkovalmennukset: https://www.optimalperformance.fi- Kuntosali ja valmennuskeskus, Helsinki: https://www.opcenter.fiAapo Kilpeläinen- Kotisivut: https://www.aapokilpelainen.fi- Instagram: https://www.instagram.com/voittavamieli/
Tutustu voittavan mielen rakentamiseen Aapo Kilpeläisen kanssa.
Tässä Väkevä elämä -jaksossa aiheena on voittava mieli ja sen rakentaminen. Keskustelussa Aapo Kilpeläinen avaa, mitä voittava mieli todella tarkoittaa ja miten se eroaa pelkästä itsekurista tai tsemppaamisesta. Opi tekemään oikeita asioita vaikeinakin hetkinä, jolloin motivaatio on vähissä. Keskustelussa käsitellään itsetuntemusta, mukavuusalueen ylittämistä ja epäonnistumisten voittamista. Aapo jakaa esimerkkejä huippu-urheilusta, jotka havainnollistavat, kuinka tärkeää on hallita tunteitaan ja säätää omaa vireystilaa. Tämä jakso tarjoaa käytännön vinkkejä ja uusia näkökulmia siihen, miten voit parantaa mielen voimavarojasi ja saavuttaa tavoitteesi.